Tänään on Pojun kanssa nautiskeltu talvisesta, aurinkoisesta säästä ja käyty pitkästä aikaa kokeilemassa kuinka se agility taas menikään. Eipä se kyllä harjoittelematta ole helpottunut, edelleen rimat lentää, kun ponnistuskohta on milloin missäkin. Mutta kivaahan se kyllä Pojun mielestä oli. Luulempa vain, että mulla ei riitä enää motivaatio tavoitteelliseen treenaamisen agin osalta, mutta voihan sitä itsekseen käydä välillä harrastelemassa niin on mukavaa Pojullakin.
Tokotreeneissä on käyty, muttei ole ollut mitään ihmeempää kommentoitavaa. Poju nauttii treeneistä ja muiden koirienkin ihmettely on jäänyt leikkauksen myötä. Paikkamakuu se vaan ei tule kuntoon :(. Lujasti on töitä tehty, mutta muiden koirien kanssa paine heti kasvaa ja piippaus ja levottomuus iskee päälle, etenkin jos yritän ottaa välimatkaa. Keinot alkaa olla aika vähissä. Ehkä Poju tarttis vain ripauksen itsenäisyyttä ja rohkeutta, jotta se voisi luottaa siihen, ettei mitään pahaa tapahdu vaikka jätänkin sen muiden koirien väliin yksin. Tiedä häntä...
