sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

Tähden ja Pojun juhannus

Tähden ensimmäinen juhannus on mennyt taas monenlaista uutta asiaa ihmetellessä. Torstaina Vega-veli tuli käymään ja sisarukset pääsivät riekkumaan kokoisessaan seurassa. Tähti aluksi epäröi aikalailla, mutta kunhan oli vähän tutustunut niin sitten mentiin jo sata lasissa. Pentuset viiletti niin kauan, ettei jalat enää kantaneet. :)

Juhannusaattona Poju ja Tähti pääsikin mummolaan hoitoon ekaa kertaa. Sielläkin sujui ilman kommelluksia ja Tähtikin jäi hoitoon ilman mitään ihmettelyjä. Yöksi mentiin mekin mummolaan ja Tähtönen nukkui yhtä sikeästi kuin kotonaan (toisin kuin Pojulla on tapana). Sunnuntaina olikin aikainen herätys ja lähdettiin ajelemaan koko porukka Rokualle. Itse olin töissä agi-kisoissa ja sen 6 tuntia Jani hengaili Pojun ja Tähden kanssa alueella. Tänään selveni jälleen se, että Tähti tosiaan arkailee kaikkia koiria. Kisapaikalla myös jatkuva koirien haukunta häiritsi sitä sen verran, että uni ei ihan siellä tullut. Auto sen sijaan ei ole enää niin arka paikka ja kotimatka menikin sikeästi hirsiä vedellen. Mutta jatkossa siis tarvitsemme paljon mukavia koirakontakteja, muitakin kuin Poju.

Loppuun pari kuvaa Tähden ja Vegan tapaamisesta. Lisää kuvia täältä.


tiistai 17. kesäkuuta 2008

Tähti 10 viikkoa

Tähti on nyt 10 viikkoa (kuva tosin jo vanha) ja painoa on kertynyt 4 kg eli pikku tirppahan se edelleen on. Elämä talossa on alkanut asettumaan omiin uomiinsa. Tähti ja Poju on parhaat kaverukset eikä Pojukaan ole osoittanut mustasukkaisuuden merkkejä vaikka välillä vähän paitsioon jääkin. Sen sijaan Pojua käy välillä sääliksi, kun Tähti roikkuu milloin alahuulessa ja milloin hännässä. Poju kilttinä poikana ei komenna Tähteä, joten Tähti saa tehdä mitä lystää (lähes aina).

Toisia koiria ei olla kovin paljoa ehditty tapaamaan. Nekin koirakontaktit mitä on ollut, ovat menneet vähän arastellessa ja hieman jopa muristen epävarmuutta. Toivottavasti päästään pian peuhaamaan vaikka omien sisarusten kanssa, ompahan omankokoista riekkumisseuraa. Vieraat ihmiset otetaan sen sijaan avosylin vastaan. Lapsetkin on vallan ihania Tähtösen mielestä.

Viime viikolla on myös harjoiteltu autossa matkustamista ja tutustuttu suureen maailmaan kaupungilla. Autossa on turvallisesti matkattu emännän jaloissa ja alun jännityksen jälkeen sekin alkaa mennä luontevammin. Kaupungilla myös vähän arasteltiin, mutta kyllä sekin helpotti. Vieraissa paikoissa Tähti on osannut kivasti rauhoittua ja jopa nukahtaa. Kaikki sormet ja varpaat ristissä, että tämä luonteenpiirre säilyisi myös pentuvaiheen jälkeen. :)

Kotona yksinoloa on myös harjoiteltu ja sen kanssa ei ole ollut ongelmia tähän asti. Kaiken kaikkiaan Tähti on päästänyt omistajansa aika helpolla, koska kaikki riehumisenergia menee Pojuun ja me vältytään taistelutahtoisen neidin hyökkäyksiltä. ;) Toki välillä leikitään ihan omia leikkejäkin, ettei elämä ole yhtä riuhumista toisen koiran kanssa.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Pusuja ja naskaleita


Tähden ensimmäinen viikko uudessa kodissa ja kuten videosta näkyy, Pojuhan on jo ihan myyty pienelle sydäntensärkijälle. Alun epäluuloisuus alkaa olla kaikonnut ja nyt koirat jo leikkii innolla yhdessä. Kunhan Poju muistaisi aina välillä, että Tähti on kuitenkin vielä pieni eikä sen päälle voi rynniä sata lasissa. Pojulla on myös valtava tarve pestä koko ajan Tähden korvia, ne on vissiin likaiset. ;)

Tähdestä alkaa löytyä paljon hyviä ominaisuuksia. Se on reipas eikä hätkähdä vaikka jotakin outoa ympärillä tapahtuisikin. Ulkonakin nukkuu sikeästi vaikka lähistöllä vauhdikasta menoa olisikin. Ääniin ei reagoi mitenkään voimakkaasti, mitä nyt silloin ihmettelee jos Poju saa jonkun hirmuisen haukkukohtauksen. Sillä on hyvä taistelutahto ja ahnekkin näyttää olevan, mikä on plussaa koulutuksen kannalta. Remmissä on opeteltu kulkemaan ja se sujuu oikein mallikkaasti, ainakin jos saa kulkea Pojun jalanjäljissä. Yksin on tietty epävarmempi, joten pitää ruveta kulkemaan Tähden kanssa uusissa paikoissa paljon ihan yksinkin. Ensimmäinen kynsienleikkuukin sujui niin että sujahti. Eihän se Tähti edes ahneuksiiltaan huomannut, että mitään tapahtui.

Virtaa on tullut tuplasti lisää viikon aikana. Aamuherätys on aina aikainen, jolloin Tähti haluaisi välttämättä kivuta sänkyyn. Aamiaisen jälkeen alkaakin kauhea ralli ja naskalit upotetaan joka paikkaan, etenkin Poju parka saa nyt osakseen melkoista rettuutusta. Vähän pitää valvoa, ettei kovin raisuksi pääse meno ja aina välillä pitääkin pistää koirat jäähylle aidan eri puolille. Pääsääntöisesti kaikki sujuu kuitenkin ilman suuria erimielisyyksiä.

tiistai 3. kesäkuuta 2008

TÄHTI saapui taloon!



Näin se monen vuoden odotus vihdoin palkittiin, kun Ghosteye's Elwing Starlit alias Tähti saapui viime lauantaina perheeseen. Tämän myötä nyt tämäkin blogi sai uuden ilmeen ja jatkossa täällä seurataan myös Tähden toilailuja vai treenejäkö ne on. ;)

Tähti on asettunut hyvin taloksi. Eka päivinä maha oli tosin aikalailla sekaisin, mutta nyt taas ruoka maittaa. Poju oli alusta-asti hyvin utelias, mutta kuitenkin aika epäilevällä kannalla. Nyt molemmat alkaa pikkuhiljaa rentoutumaan toistensa seurassa ja Pojukaan ei tarvitse enää silmäkovana vahtia Tähteä kokoajan. Tähdellä uuteen kotiin tottuminen on alkanut näkyä vauhdin hirmuisena lisääntymisenä ja naskaleiden esiintulona. Kaikkea pitää toki maistella, eniten tietty omistajien nahkaa. Hiljalleen aloitetaan tutustuminen isoon maailmaan, alkaen tuosta takapihan metsästä missä on ihana temmeltää kasvillisuuden seassa.

Pojun osalta viralliset treenaukset on kesätauolla, niinpä tämäkin blogi keskittyy kesän ajan pääsääntöisesti kaikkeen muuhun kivaan. Syksyllä sitten jatkamme tiukkoja treenejä.