sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Tokohurmoksessa

Tähden kanssa alkuvuosi on mennyt enimmäkseen tokoa treenatessa. Pakkasten vuoksi ollaan treenailtu aika vähän, mutta onneksi sunnuntaisin päästään lämpimään halliin, kun Team tokohurmos treenaa. ;) Paljon on työsarkaa, kun viime syksy meni tokon suhteen miten meni, mutta kyllä se tästä alkaa muotoutua.

Tällä viikolla ollaan treenattu erityisesti seuraamisen liikkeellelähtöä, koska Tähti ei pidä kontaktia kovinkaan tiivisti seuratessa. Lisäksi ollaan treenailtu seisahtumista liikkeestä. Se rupesi tänään tökkimään, joten Pauliinan neuvosta palkka vasemmasta kädestä ja samalla kädellä "pysäyttäen" ja tämähän toimi. Hypyssä tarvittiin myös hieman apuja. Tähti jää hypyn jälkeen heti esteen taakse ja ihan vinksalleen. Marika puolestaan neuvoi hyvän hyppytreenin; pallopalkka jo kun Tähti on hypyllä ja sitten kutsu takaisin esteen yli. Kokeillaan jos tällä saisi vähän hyppyyn lisää intoa, ulottuvuutta ja josko se loppuasentokin vähän paranisi. Jatkossa pitää treenailla mm. seuraamisen käännöksiä, ne on väljiä. Lisäksi noudossa varastaa armotta, kapulan heittämistä. Muutaman kerran ollaan otettu metallinoutoakin ja senkin Tähti tuo hyvin, mitä nyt joskus on hieman arponut, että ottaisko sitä metallia suuhunsa.

Ensi viikolla pitäisi alkaa taas agi-harkat Activella (jos tuo onneton ei nyt aloita sitä kauan odotettua juoksua). Kerran ollaan käyty ohjatuissa agi-treeneissä, kun KAS:lla oli teemakoulutusta, teemana ohjaus ja käännökset. Muuten agin suhteen on ollut hiljaista. Meillä on ollut ns. kuntokausi, kun ollaan tehty hankitreeniä ja tämä talvihan on ollut mitä otollisin sille. :D