perjantai 24. kesäkuuta 2011

Tähti kauneuskisoissa eli näytelmiä



Edellisestä näyttelyreissusta onkin jo vierähtänyt sen 2 vuotta, joten olihan se aika käydä katsastamassa mitä näyttelyrintamalle kuuluu. Noh, eipä se Tähti ollut tuomarien silmissä muuttunut yhtään sen edustavammaksi australianpaimenkoiraksi sitten viime kerran, samat haukut tuli tälläkin kertaa. Oltiin siis Haukiputaan ryhmänäyttelyssä 19.6.2011, tälläkertaa avoimessa luokassa ja tuomarina Hilkka Salohalla. Tyydyttävän arvosanan sai ja seuraavanlaisen arvostelun:

"Kooltaan ja mittasuhteiltaan oikea, mutta kauttaaltaan aivan liian kevyt narttu. Pitkä kapea pää, josta puuttuu rodun tyypillinen ilme. Hyvä purenta. Hieman pienet silmät, hyvät korvat. Riittävä kaula, joka voisi liittyä runkoon kauniimmin. Erittäin niukat etukulmaukset, voimakkaat takakulmaukset. Riittämätön rintakehä. Luusto saisi olla voimakkaampi ja käpälät korkeammat. Hyvä karvapeite ja väri. Liikkuu ahtaasti takaa, huolimattomasti edestä. Sivuaskel riittävä."


Muistinpa juuri miksi en näyttelyissä tykkää käydä, hirveää tylytystä jos ei ole tuomarin silmää miellyttävä koira. Onhan se tiedossa, että Tähti on pieni eikä niin rodulleen tyyppillisen näköinen, mutta mulle se on mahdottoman nätti ja kivan kompakti koira. :D Jatkossakaan emme rahojamme tuhlaa moiseen näyttelytouhuun, ompahan ne pakolliset pari arvostelua käyty hakemassa. Mutta täytyy kyllä olla tyytyväinen Tähtöseen, kun ottaa huomioon, ettei harjoiteltu oikeastaan ollenkaan noita näyttelyjuttuja niin tyttö seistä tönötti hienosti.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Tähti TK1

Onhan ollut pitkässä kuusessa, mutta nyt se viimeinenkin alo-luokan tokokoe tuli käytyä. Kaksi aiempaa 1-tulosta on vuoden takaa ja tokosteluintoa ei ole ollut niin paljon, että tuon kolmannen kokeen olisi saanut käytyä ennen kuin nyt. Jotain hyvää siis tästä agi-tauostakin, tuleepahan vähän treenattua tokoa.

Tänään siis koe Virpiniemessä, tuomarina Päivi Lamminen. Maineensa mukaisesti Päivi veti tiukkaa, mutta oikeudenmukaista linjaa ja säälipisteitä ei alokkaan koirille herunut. Tässä rivi:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 7,5 (levoton, seuraili tuomarin liikkeitä ja vaihteli jalkojen asentoja)
Seuraaminen kytkettynä 9,5 (kerrankin seuraaminen oli hyvää)
Seuraaminen taluttimetta 9 (hienosäätöä, pikkaisen taisi ruveta jätättämään)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5 (hyvä, vaikka vähän taisi jäädä taas seuratessa)
Luoksetulo 9 (jäi hieman kauas ensin ja korjasi sitten asentoaan lähemmäs)
Seisominen seuraamisen yhteydessä 0 (jätätti ihan reilusti seuratessa ja niinpä käskykin meni ihan ohi, istui)
Estehyppy 10 (hieno)
Kokonaisvaikutus 9 (ohjaaja liian iloinen eli vähemmän koiran kehumista liikkeiden välillä, ups!)

Pisteet 162,5 (sij. 7/11), TK1

Edelleenkään ei mitään hyviä loppupisteitä saatu, mutta nyt olin tosi tyytyväinen koiraan. Ironista on, että tuo seisominen, jota on nyt harjoiteltu paljon ja Tähti osaa sen hienosti, meni ihan nollille. Sen sijaan estehyppy, jota ei ole tehty ainakaan pariin kolmeen kuukauteen kertaakaan, oli 10. Mitä tästä opimme, ei kannata treenta. ;) Paikallaoloon pitää nyt vähän satsata, olen antanut sen mennä vähän läpi sormien. Ja nyt kun ei ole enää mitään asiaa aloon niin aika paljon on vielä avon liikkeissä opeteltavaa, joten tuskin ihan tälle kesälle sitten kisataan enää.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Tähti 3v. ja vähän treeniäkin

Niin se vain Tähtikin täytti jo 3v! Ei kyllä ole mitään synttärikuvaa, kun emäntä vähän niin kuin unohti synttärit... hyi hyi!

Agilitytreenitkin  loppui jo huhtikuussa, tässä meidän viimeinen treeni. Rataa tehtiin parilla eri ohjausversiolla.


Alkusuoralla meille sopi parhaiten vas. puolelta aloitus ja perjättö ennen keinua oik. puolelle. Putken jälkeen pieni vekki 8. muurille ja muistaakseni takaaleikkaus 9:llä. Putken jälkeen törkkäsy kepeille ja jarrut 14. hypylle, josta puolivalssi putkeen. Yllättävän vaikee oli putki, 16.-17. hypyt, joissa piti saada riittävästi irtoamaan, että pääsee itse juoksemaan putken oik. puolen, kun koira on pussissa. A:n jälkeen ohjaus läheltä hyppyä ja sitten vain täysillä eteenpäin. Pöytää on treenattu edelleen liian vähän, Tähti joko liukuu siitä yli tai käyttää tylysti ponnistuslautana. ;) Takaaleikkaus 25. jälkeen ja puomille loppu. Monia kohtia piti tahkota useampaan kertaan, mutta kaikenkaikkiaan hyvä treeni.

Kesäkaudelle emme menneet ollenkaan ryhmään, kun oma maha alkaa olla vähän tiellä ja ohjaus muuttuu aikalailla oman vauhdin hyytyessä. Meillä on kuitenkin muutama korvauskerta ja pari kertaa ollaankin oltu kolmosten treeneissä. Niistä ei ole kuvia, mutta kivoja treenejä vaikkakin osittain meille turhan vaikeita. Ulkonakin ollaan päästy jo kerran treenaamaan. Harmi, että emme voi kisata enempää tällä kaudella, Tähti olisi juuri nyt aika hyvässä iskussa ja valmis radoille. Noh, täytyy toivoa ettei ne opit unohdu kokonaan.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Kisauran startti

Johan siitä on hetki vierähtänyt, mutta Tähden kanssa korkattiin kisaura tuossa helmikuussa. 20.2.11 oli Activella hallikisat, Mika Moilanen tuomarina. Mentiin vain yksi agi-rata, eikä siitäkään oikeastaan kuin murto-osa. Rata tyssäsi meillä yllättäen keinulle, jonka Tähti otti läpijuoksuksi. Sen jälkeen mulla meni pasmat sekaisin ja seuraava rengas mentiin ohi. Olin päättänyt jo aiemmin, että kontaktivirheitä ei hyväksytä (vaikkei siinä periaatteessa virhettä tullutkaan), joten palasin sille keinulle ja otettiin se uusiksi ja radalta pois. Harmi sinäänsä ettei päästy kokeilemaan koko rataa läpi, mutta kyllä niille kontakteille on pysähdyttävä myös kisoissa. Rata, joka oli todella simppelin näköinen, osottautuikin vaativaksi, koska vain 1 koirakko selvitti sen nollalla.


Kisojen jälkeen meillä onkin ollut vain yhdet treenit. Ne meni oikeastaan tosi kivasti. Tähti teki kontaktit loistavasti ja kokeiltiin rataa taas vähän useammalla ohjaustekniikalla ja kaikki toimi hyvin. Mari suositteli, että Tähteä kannattaa nyt välillä ruveta taas palkkaamaan kontakteilla myös radalla.


Sitten onkin ollut treenitauko ja hiihtolomaa ja Tähti aloitti juoksun nro. 3 meidän loman aikan 9. tai 10.3. eli nyt noin 10-11kk juoksuväli.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Ratoja, ratoja, ratoja!

Ai jai, sain vähän nuhteita huonosta blogin päivityksestä. Kiitos siitä Sannille! ;)
Paitsi ettei tänne paljoa mitään kuulukkaan, kylmää ja lunta. Alkuvuoden treenit on Tähden kanssa ollut lähinnä agia, tokossa ollaan oltu hävyttömän epätavoitteellisia. Agissa sen sijaan on tähdätty ensi viikonlopun agilitykisoihin, joka olisi siis sekä Tähtösen että minun ihka ensimmäinen agi startti, huisia! Niinpä treenitkin on ollut kunnolla ratapainotteisia eikä enää tekniikkaa. Olen noita ratoja yrittänyt aina rustailla, mutta tuskin enää muistan miten niitä ollaan suoritettu. Mittasuhteetkin on varmaan päin mäntyä, joten niissä voi olla pieniä epäloogisuuksia.

Hyppyrata 1.

Tässä hypärillä oli paljon meille vaikeita poispäin kääntöjä putkiin, vauhtia ja rytmityksiä. Eka kierroksella tehtiin varmaan kaikki mahdolliset virheet ja hylsypaikat, mutta toinen kierros sitten hienosti nollana.

Hyppyrata 2.

Tästä radasta ei ole suuria muistikuvia, kuin se että kyllähän tässäkin meille haasteita riitti. Sen verran voisi sanoa, että pöytääkin olisi varmaan joskus ihan järkevä harjoitella, vaikka ei se meille ollut se kompastuskivi. 24. hypyltä mun valinta oli päällejuoksu vaikka sen olisi muillakin keinoin voinut suorittaa. Päällejuoksu toimii kuitenkin meillä hyvin, aina kuin vain ehdin siihen kunnolla. :)

Hyppyrata 3.

Ensin suoritin tämän radan aika lailla valsseilla. Toka kierros takaaleikkauksin. Viimeinen "villi" kierros siten, ettei ihan joka esteelle asti viety. Vaikka Tähti hakee hyvin esteitä niin erityisen vaikea oli yrittää lähettää 4. hypyltä putkeen ja jatkaa itse perjätöllä suoraan 6. hypyn toiselle puolen, tämä ei ihan onnistunutkaan vielä. Muurilta jäin myös 10. toiselle puolelle ja jotakin hankalaa oli tuossa 12.-13. hypyssä, mutten muista miten se parhaiten onnistui.

Agilityrata 1.

Tässäkin radalla oli useampikin hyvä tapa suorittaa rata, itse ei vain niitä oikein aina osaa miettiä vaan yrittää mennä mahdollisimman yksinkertaisesti ja suoraviivaisesti. Sen verran muistan, että Tähdelle toimi parhaiten tehdä keinun jälkeen valssi 10.-11. hypyille ja jäädä jo ennen A:ta oikealle puolen, muuten ampuu helposti putkeen. Kepeille menossa taisi olla jonkin verran häikkää ja vedätys niillä ei oikein onnistu.

Agilityrata 2.

Tämän päivän radalla ensinnäkin Tähden voi taas hyvin lähettää putkeen 2. hypyltä ja tehdä persjättö 4.-5. väliin. Ensin kokeilin siihen myös takaaleikkausta ennen muuria, mikä oli ihan jees sekin. A:lta vähän jarrua ennen 12. hyppyä ja valssilla kepeille. Itse mokasin taas noissa rytmityksissä ja muurilta menikin minne sattuu. Kunnolla rytmittäessä se menee sujuvasti.

Tähti tietenkin rupesi näin vimppa treeneissä ennen kisoja varastamaan lähdössä ja karkasi jopa kerran keinulta. Marilta saatiin ohjeeksi, että niitä ei sitten kisoissakaan siedetä eli mitään ei katsota läpi sormien oli sitten kisat tai treenit. Se vaatiikin sitten itseltä hieman luonnetta että viitsii ottaa hyllyn esim. siitä että koira varastaa lähdössä, mutta muuten taitaa tulla satikutia. ;)

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Joulun ja uuden vuoden ohi kohti kevättä


Niin että hyvää joulua ja uutta vuotta vaan tännekkin! ;) 
Loppuvuoden treeneistä tuli kirjoiteltua vähän nihkeästi, kun Tähden viimeiset treenit tyssäsi ensin viheliäiseen tassuhaavaan ja sitten oksennustautiin. Sitten treenit jo loppuikin ja itsekseen on hallilla joitakin kertoja käyty, nyt kevään treenien alkamista odotellen. 

Yksi marraskuun lopun agi-treeni jäi postaamatta, joten se vielä tänne muistiin. Kyseessä oli meidän ensimmäiset mutkaputkiharjoitukset, siis näin tehtynä. Kyllähän siinä koirat sitten keksikin mitä ihmeellisimpiä tapoja suorittaa tuo putki, putken päällä, putken yli...


Alkuun jarrutus ennen putkeen menoa, että koira tajuaa kääntyä heti putkesta tiukasti (vaatii vielä hitusen lisätreeniä). 4. putkeen lähetys putken suun takana, jolloin koiran pitäisi automaattisesti kääntyä putkesta tullessa oikeaan suuntaan. Pienen harjoittelun jälkeen tämä jo sujuikin. Loppu persjätöllä 5.-6. väli ja A:lle lopetus.

2. harjoituksessa mutaputki toisinpäin ja pakkovalssi.


Aloitettiin lennosta takaakierto 1. hypylle ja takaaleikkaus putkelle, josta jatko suoraan. Mutkaputken aikana ohjaaja jälleen putken ulkoreunalla ja koira ulos ohjaajan suuntaan. Vauhdilla 7. putkelle ottamaan koira vastaan ja pakkovalssilla putkeen. Siististi tuli putkesta tiukasti ja puomille lopetus.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Päällejuoksutreeniä

Viikon treeneissä teemana oli päälejuoksut ja koska me ei oltu koskaan niitä treenattu niin aloiteltiin ensin ihan yksittäisillä esteillä. Ehdittiin kuitenkin pari rataakin mennä ja päällejuoksut sujuikin ihan mukavasti.


Eka radalla päällejuoksu tehtiin 6. hypylle ja se sujuikin hienosti kunhan itse ehti spurtata tuon 6. hypyn ohi riittävän ajoissa.


Toisella radalla päällejuoksu tehtiin toiseen suuntaan ja se olikin jostakin syystä vaikeampi puoli. Päällejuoksu tehtiin nyt 4. hypylle ja 5. hypyltä tehtiin valssi putkelle.

Nyt on otettu tavoitteeksi käydä treenaamassa hallilla myös yksi oma treeni ja siellä tuo toinenkin rata onnistui jo paremmin. Kontaktit on kovassa treenissä, kun etenkin puomin alastulossa on taas häikkää jos se on radan yhteydessä. Keinu päästiin menemään irti vasta nyt ekaa kertaa. Kaippa tässä pitäisi jonkinlaisia kisatavoitteita jo ruveta aettamaan vaikkei ihan vielä starttivalmiita ollakkaan. Mari uhkaili hyppyradalla helmikuun kisoihin...