maanantai 23. marraskuuta 2009

Ja aina ei mene ihan putkeen...

Nimenomaan, eilen oli ihan mahdottomat häröilytreenit ja Tähti ei nimenomaan mennyt sinne putkeet! Eli vuorossa oli Active Dogin treenit. Viime aikoina ei pahemin olla käyty treenaileen ja tälläkertaa Jani oli hyvänä häiriönä mukana (ja Poju autossa), joten tytsi ei ollut ihan skarppina (kootut selitykset...). Mut kyllä se vaikutti, kerran juoksi putken sijasta Janin luo. Mutta melkeimpä se pahin ongelma oli takaaleikkaus putkelle, josta seurauksena tooosi monta putkelle kieltoa. Rata oli tämän näköinen.


Eka mentiin vain 1-3, mutta vauhti ehti kasvaa kahdella hypyllä jo niin paljon, että valssi 3. putkelle kävi hankalaksi. Päädyttiin ottamaan tässä vaiheessa se vain yhden hypyn takaa, mutta räpiköiden meni sekin. Sitten väli 3.-6. Putken jälkeen piti ohjata tarkasti 4. hypylle, ettei linja jää vinoon. Hyppy-hyppy-putki-suora ja Tähti kieltää putkelle!!?? Juoksi komiasti ohi monet kerrat ja sitä piti jäädä tahkoamaan. Putkelle piti tehdä takaaleikkaus ja ilmeisesti se reagoi siihen, kun ei voi itse juosta täysillä ja ohjauspuoli vaihtuu. Se tuli jopa kerran ulos sieltä putkesta. No sitten 6.-9. meni ihan tykitellen normaaliin tapaan. Lopussa mentiin koko rata, mutta molemmille putkille meno takkusi.

Turhauttavat treenit! Nyt pitää treenata erikseen tuota 2.-4. väliä sekä takaaleikkausta putkelle, jotta saadaan nämä hommat putkeen! (hekoheko)