torstai 20. marraskuuta 2008

Tassuvaivaa ja DAP:pia

Pojulla on tosiaan ollut ikävää anturavaivaa tässä viikon verran. Se rupes nuolemaan toista tassuaan kovin antaumuksella vaikka ei sieltä mitään kummempaa löytynyt. Tosin anturassa on pieni arpi, joten olisko siinä joku vanha osuma tai pahimmillaan siellä anturan sisällä on joku piikki. Nuoleskelu meni niin pahaksi, että tassu haavautui ja eläinlääkärireissuhan siitä tuli. Eilen käytiin hakeen antibiootti, kortisonivoide ja isompi kauluri, kun edellisen alle se onnistui saamaan jalkansa. Samalta reissulta matkaan tarttui DAP-suihke, kun jälleen automatka meni hirvittävässä huudossa. Poju käy niin kierroksilla autossa, että sitä ei hiljennä mikään. Ajattelin sit kokeilla DAPpia ja arvaten sekään ei saanut sitä haukkuhysteriaa kuriin. Tosin... loppumatkasta Poju hiljeni yhtäkkiä täysin ja alkoi nuolemaan tassuaan kovalla antaumuksella. Liekkö tassu rupesi niin vaivaamaan mieltä vai oliko sittenkin DAP:lla jotakin merkitystä? No se on selvää, ettei DAP yksinään pysty saamaan niitä kierroksia kuriin.

Tähden kanssa käytiin myös eilen hallilla. Vuorossa oli taas agilityn alkeita. Tälläkertaa käytin paljon lelupalkkaa ja täytyy sanoa, ettei ole irtoamisongelmia jos lelu odottaa "esteen" lopussa palkkana. Kokeiltiin myös kilpajuoksua lelulle ja eihän mulla ollut mitään jakoa siinä vauhdissa. :) Ei tehty kovinkaan paljoa, ettei tule liian kovaa treeniä noin nuorelle, muutamia aitoja ilman rimoja ja putki. Lisäksi kokeiltiin rengasta matalassa tasossa ekaa kertaa sekä renkaan edessä istumista, hienosti meni ja yllättäen tämä paikalla istuminenkin onnistui.

Viime viikon tokotreeneissä tehtiin Tähden kanssa ekaa kertaa seuraamisen käännöksiä ja sehän sujui kuin vanhalta tekijältä. Paikallaan makaaminen tuntuu olevan aika vaikea juttu, helposti nousee tai vaihtaa lonkka-asentoon, puhumattakaan että saisi otettua vielä välimatkaa.

Pojun kanssa tokotreeneissä oltiin kauheassa vauhdissa niin hyvässä kuin pahassakin. Tehtiin mm. ruutua, idioottiringin alkeita, noutoa ja etenkin noudon palautuksen vauhtia sekä luoksetulon pysäytystä. Noudon palautus pitäisi saada laukalle, joten siihen treeniä. Luoksetulon pysäytys meni hienosti eka kerralla ja sit alkoi ennakointi, tätähän me ei koskaan treenata. Tosin Pojun treenaamiset on ollu muutenkin tosi vähillä ja se kyllä näkyy sit tuossa tekemisen yli-innokkuudessa eli vuotaa. Ai niin, ja tehtiinhän me paikalla istumista, joka meni vähän niin ja näin...

tiistai 4. marraskuuta 2008

Agility, mitäs se olikaan?

Näin se on jo marraskuu ja ensilumikin saatu maahan. Voi sitä Tähden riemua, kun se pääsi juoksemaan ekaa kertaa elämässään kunnon hankeen. Hauskaa sillä oli, jarrut vaan ei meinannu toimia liukkaassa lumessa.

Tänään onkin sitten saatu liukastella kunnon jäillä. Kävin molempien koirien kanssa aamulla hallilla, tarkoituksena näyttää Tähdelle hieman agi-kalustoa ja pääsihän se Pojukin vähän liitämään. Tähden kanssa on aiemmin tutustuttu vain putkeen ja nyt mentiinkin se ekaa kertaa koko pituudelta. Rohkeasti se sinne menee, ainakin pallon perässä. :) Nyt harjoiteltiin myös keppeille menoa kahdella kepillä. Käytin makupala-alustaa, kun ei ollut ketään avustamassa. Kolmantena harjoitteena oli puomiin tutustuminen. Se vähän hirvitti alkuun, mutta houkutellen lähti kiipeämään. Ekan kerran kun selvisi niin sittenhän se meni jo paljon paremmin. Yhtenä harjoituksena oli myös aidat niin, että rimat oli maassa. Eli sellaista treeniä tällä erää. Tarkoitus ei ole ruveta treenaamaan vielä agilityä pennun kanssa, mutta vähän näitäkin juttuja jo tutuksi. ;)

Tokossakin oltiin viime viikolla, hyvin on tyttö alkanut pärjätä siellä muiden mukana vaikka vielä ihan penska onkin.