Hyppyharjoituksia ja paikkamakuuta

Tammikuu on ollut aika hiljainen, koska tokotreenit on ollut tauolla. Viime viikolla aloitettiin kuitenkin Pojun kanssa agilityn hyppytekniikka tehoharjoitukset. Pojulla on tapana tiputtaa rimoja, koska se ei osaa asettaa askeltaan ja hyppää ihan mahdottoman kaukaa esteelle. Nyt on neljä kertaa käyty tekemässä pelkkää kolmen esteen suoraa vaihtelevalla menestyksellä. Rimat on lentänyt edelleen aika lailla, mutta välillä tulee niitä toivon pilkahduksia, kun huomaa, että Poju alkaa keskittymään ja oikeasti katsomaan mistä hyppää. Edelleen se on kuitenkin niin iso ongelma, että vaikea sanoa päästäänkö koskaan puusta pitkälle. Nyt kun on ollut aktiivisesta agin treenauksestakin taukoa niin huomaa, että irtoavuus on heikentynyt ja Poju varmistelee kaikki asiat minulta.

Samalla hallireissulla on treenailtu myös paikkamakuuta, koska hallilla on tuota piippausongelmaa vaikkei muita koiria olisikaan. Levoton se paikkamakuu on edelleen, mutta tänään oli jopa melkein hiljaa. :)

Tokotreenikausi alkoi sunnuntaina pitkän tauon jälkeen. Tehtiin paikallaoloa, luoksetuloa ja liikkeestä seisomista. Paikallaolossa siis tuo piippiongelma, muuten teki taas varsin mallikkaasti. Poju tykkää treenata ja suurempi ongelma onkin vain olla siellä hallilla. Piippi lähtee heti käyntiin jos ei jotakin tehdä. Sitäkin on yritetty treenailla, mutta erittäin huonolla menestyksellä. Poju mielummin tekisi treeniä sen koko tunnin, kun ottaisi leppoisasti. Ihme koira...

Uusi vuosi 2008!

Vuosi on taas vaihtunut uuteen, yllättävän sujuvasti tänä vuonna. Alkuillasta piti paukuille hieman räyhätä ja haukkua, mutta loppuilta meni ilman pahempaa pelkäämistä. Ensimmäisen kerran ikinä päästiin jopa käymään pissallakin paukkeesta huolimatta, vaikka kiirehän se sisälle kuitenkin tuli. Mutta kaiken kaikkiaan Poju käyttäytyi tämän vuoden vaihteen aiempia rauhallisemmin, joten ehkäpä tässäkin asiassa on vielä toivoa. :)

Toivosta puheenollen, laitetaampa hieman tavoitteita vuodelle 2008. Toivossa on hyvä elää, joten suurin tavoite tokossa on nyt vihdoinkin saada se paikkamakuu kuntoon. Sitä myötä kisaamaan ja olkoon se ALO1 nyt vähimmäistavoite tänä vuonna. Viime vuonna siitä jäätiin niukasti. Agissa ei aseteta enää mitään tavotteita, koska emme jatka ryhmässä treenaamista. Mutta olkoot se mukavaa harrastelua Pojulle. Kuten myös ne muut lajit, joissa ei treenata tavoitteellisesti vaan pelkästään omaksi hauskuudeksi. Ja katsotaan, josko sitä vaikka vihdoinkin saataisiin Pojulle se kaveri tämän vuoden aikana. Aika näyttää...

Hyvää joulua!

Ilmeisesti Poju on ollut tänä vuonna erityisen kiltti, koska pukki toi aikas paljon lahjoja pojalle. Ja mikäpä sen parempaa kuin lahjojen aukaisu. ;) Poju omistajineen toivottaa oikein mukavaa joulua! Uutta vuotta ei niinkään odoteta innolla, ainakaan Poju.

Pojun etelänvierailu

Käytiin Pojun kanssa kyläilemässä etelässä pitkän junamatkan päässä. Junailu sujui tuttuun tapaan hienosti, mutta kylässä käyttäytyminen oli aika ajoin ala-arvoista. Ensinnäkin Pojun sisäinen jätkä nosti taas päätään, kun tavattiin muita koiria. Oiva-pojan kanssa sukset oli jatkuvasti ristissä ja lopulta sukset meni myös omistajien kanssa ristiin. Lisäksi Poju päätti merkata Oivan kotona yhden maton, mikä oli ihan järkytys, kun ottaa huomioon, ettei se ole ikinä niin tehnyt. Alva-tytön kanssa oltiin sitten niin häntä pystyssä nurmikkoa potkien, että eipä olisi uskonut poikaa pallittomaksi. Mummolassa sitten vanhat tavat nousivat pintaan ja seurauksena kananluiden varastaminen roskiksesta, kinkun varastaminen pöydästä ja lihapasteijoiden varastaminen kylässä ollessamme. Jälleen sai katsella touhua silmät pyöreinä, koska viime varastamiskerrasta lienee jo toista vuotta. Että tämmöinen reissu tällä kertaa, kyllä kotona nukutti makoisasti vauhdikkaan matkan jälkeen.

Agia ja talvitunnelmia

Tänään on Pojun kanssa nautiskeltu talvisesta, aurinkoisesta säästä ja käyty pitkästä aikaa kokeilemassa kuinka se agility taas menikään. Eipä se kyllä harjoittelematta ole helpottunut, edelleen rimat lentää, kun ponnistuskohta on milloin missäkin. Mutta kivaahan se kyllä Pojun mielestä oli. Luulempa vain, että mulla ei riitä enää motivaatio tavoitteelliseen treenaamisen agin osalta, mutta voihan sitä itsekseen käydä välillä harrastelemassa niin on mukavaa Pojullakin.

Tokotreeneissä on käyty, muttei ole ollut mitään ihmeempää kommentoitavaa. Poju nauttii treeneistä ja muiden koirienkin ihmettely on jäänyt leikkauksen myötä. Paikkamakuu se vaan ei tule kuntoon :(. Lujasti on töitä tehty, mutta muiden koirien kanssa paine heti kasvaa ja piippaus ja levottomuus iskee päälle, etenkin jos yritän ottaa välimatkaa. Keinot alkaa olla aika vähissä. Ehkä Poju tarttis vain ripauksen itsenäisyyttä ja rohkeutta, jotta se voisi luottaa siihen, ettei mitään pahaa tapahdu vaikka jätänkin sen muiden koirien väliin yksin. Tiedä häntä...

Kadonneen motivaation metsästys

Kaikki treenailut on ollut aika vähäisellä Pojun operaation jälkeen ja nyt olisi aika taas ryhdistäytyä. Sunnuntaina kävin hakemassa motivaatiota kv toko-kokeesta eli kävin katsomassa miten se toko sujuu EVL-koirakoilta. Ja kyllähän se hienosti sujuu, sille tasolle kun joskus pääsisi... Pojun kanssa lähdettiinkin heti treenaileen sen jälkeen ja hienosti poika taas teki. Jos se vaan rauhottuisi siihen paikallaoloon niin tiedä mihin tästä päästäisiin.

Yksissä yhteistreeneissä ollaan oltu ja vaikka niissä treeneissä olikin vähän kaikkee hässäkkää niin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Poju ei enää karannut narttujen luo. Jotain positiivista. :) Ollaan myös tehty pitkästäaikaa pari jälkiharjoitusta pellolla. Kyllähän se nenä toimii, mutta kierroksia tahtoo tulla vähän liiaksi ja sitämyöten myös vauhtia. Mutta sehän on vain pientä harrastelua.

Nyt vaan jatketaan treenejä. Motivaatio on löytynyt!

Parantelua kotosalla

No niin, alkaa Pojukin pikkuhiljaa toipua jo leikkauksesta. Viikko sitten käytiin uudestaan eläinlääkärillä, koska kivespussit oli kovin turvonneet ja vuotivat. Eihän ne olleet parantuneet normaalisti, joten antibioottia saatiin ja voidetta leviteltäväksi. Siinä kivuissaan Poju myös järsi omat takatassut ihan vereslihalle, joten on tässä riittänyt paranneltavaa.

Nyt kuitenkin alkaa elämä voittamaan. Ollaan jo päästy vähän lenkkeileenkin, vaikka muuten on kyllä harrastukset ollut ihan jäissä. Semmoisia muutoksia on jo huomattu, että merkkailu on jäänyt jo lähes kokonaan ja tyttöjen pissatkaan ei enää kiinnosta. Me like it! :)