sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Joulu tuli ja meni, kohti vuotta 2009!

Viimeisimmästä postauksesta on taas kulunut aika lailla aikaa. Tältä vuodelta on viralliset treenit treenailtu ja pian pitää ruveta miettimään tavoitteita vuodelle 2009. Tähti kirppu toivottavasti jatkaa vielä kasvuaan, muuten siitä tulee mini-aussie. Painoa taitaa olla tällähetkellä n. 16 kg, mutta pää on vähän pieni suhteessa muuhun kroppaan. Vähän huonosti se on ruvennut syömään nykyään, joten päätettiin kokeilla uutta ruokaakin, kun Acana ei uponnut enää lainkaan. Nyt uusi Brit on mennyt vähän paremmin, vaikka hitaasti pitää jokainen nappula pureskella. Outoa, yleensä tässä talossa ei ole nirsoiltu.

Joulu meni mukavasti, kuusikin on vielä pystyssä. Koirulit oli aivan onnessaan kaikista pehmoisista paketeistaan. Yksi lahjajänö meni säpäleiksi jo ensimmäisen tunnin aikana lahjan saamisesta. Ennen joulua käytiin kyläilemässä anoppilassa, joten Tähtikin sai kokea ensimmäisen junamatkansa. Menomatka mentiin makuuvaunussa, joka meni oikein hyvin. Koirat tosin nukkui paremmin siinä minun sängyssä kuin minä itse. Tulomatka matkustettiin ihan normi vaunussa ja hyvinhän noi molemmat nukkui sen pitkän matkan Helsingistä. Tällä reissulla ei Tähti saanut uusia koirakavereita vaikka toisia koiria nähtiinkin. Sama varautuneisuus vieraisiin koiriin jatkuu. Myös epävarmuus lapsia kohtaan näkyi myös tällä reissulla. Lapset on vähintäänkin epäilyttäviä ja niitä pitää vahtia valppaana ja pysäyttää tarpeen tullen eli aika voimakasta paimenviettiäkin näyttäisi olevan lapsia kohtaan, sen kanssa pitääkin olla tarkkana. Tähti ei selkeästikkään ole myöskään mikään supersosiaalinen vieraiden ihmisten kanssa, kuten Poju. Sitä ei niin hirveesti kiinnosta, mutta moikkaa silti ihmiset. Ihan hyvä ettei ole samanlainen hössö kaikkien kanssa kuten Poju.

Loppuun pari kuvaa Tapaninpäivänkävelyltä. Tähän aikaan vuodesta mun kamerankäyttötaidot ei riitä edelleenkään saamaan hyviä kuvia Tähdestä sen värityksen vuoksi. Jäämme odottelemaan kevätaurinkoa.

Ei kommentteja: