Eilen oltiin taas toko-treeneissä piippaamassa. Tehtiin muutamia liikkeitä kokeenomaisesti, joten sitä reunalla odottelua tuli myös. Odottelu on Pojulle yhtä kuin piippaus eli se ei hiljenyt koko tunnin aikana. Yritin tälläkertaa jatkuvaa palkkausmenetelmää aina hiljaisista hetkistä, mutta ei sekään tuntunut menevän jakeluun. Hallilla piipataan, kai se on sen verran jänskä paikka.
Kokeiltiin eilen paikkamakuu kokeenomaisesti eli en palkannut ja annoin vain piipata. Kyllähän se paikallaan pysyi, mutta oli tosi hermostunut; piippas, pyöritteli päätä ja vaihteli asentoa. Toivoton tapaus...
Seuraaminen tehtiin myös kokeenomaisesti ja se meni ihan kivasti. Pari kertaa kadotti kontaktin ja kerran säikähti maneesin kolautusta, mutta palasi sitten paikalleen. Ajoittain edistää ihan hitusen, mutta ei enää niin paljoa kuin ennen. Luoksetulo oli hyvä, loppuasento ihan vähän vino.
Sitten vielä liikkeestä maahanmeno. Hyvä, mutta vähän hidas. Huomioitavaa, että muistaisi joskus palkata myös siitä maahanmenosta eikä vain tekisi aina liikkeenomaisesti.
Meidän kouluttaja on kysellyt, että ilmottaudutaanko me kevään tokokisoihin. Itseä tuo paikkamakuu ottaa kaaliin ja epäilen tosi paljon, että se pysyy etenkään koetilanteessa. Muutenhan se kyllä osaa, joten toisaalta tekisi mieli osallistua. Pitänee vielä miettiä...
maanantai 3. maaliskuuta 2008
keskiviikko 20. helmikuuta 2008
Treeniyhteenvetoa
Vähän heikosti tulee tänne blogiin kirjoiteltua treenipäiväkirjaa, mutta vedetäämpä taas yhteen muutamien viime treenien tuntemuksia. Ensin toko.
Poju on hirmuisesti kasvanut viimeisen puolen vuoden aikana ja treeneissä on aivan eri kontakti ja into tehdä kuin ennen. Siksipä onkin niin sääli, että se paikkamakuu jarruttaa meidän "tokouraa" ja mahdollisesti estää koko kisaamisen. Muuten Pojusta olisi vaikka mihin. Käydäämpä liike liikkeeltä läpi viime treenien saldo.
Paikkamakuu: Kuten jo sanoin, tämä tökkii. Heti alkaa armoton piippaus, asennonvaihto ja päänpyörittely eli Poju on tosi epävarma. Ajoittain jopa nousee seisomaan. Nyt kun olen testannut yksinkin hallilla niin sama juttu. Kuitenkin ulkona yksin tehdessä on lähinnä hiljaa eli halli on sen piippauksen laukaiseva tekijä. Outoa!? Ollaan nyt myös kokeiltu, että liikkeenohjaaja palkkaa. Aluksi olikin hiljaa, kun ihmetteli, mutta sitten rupesikin piippaamaan liikkeenohjaajalle.
Paikalla istuminen: Yllättävää kyllä, Poju on tässä hiljaisempi ja rauhallisempi. Tahtoo vain valahtaa maihin aina välillä.
Nouto: Noutaa innolla, vähän liiankin eli saalistaa sen kapulan. Nyt pitää treenata siten, että vien sen kapulan, koska Poju meinaa varastaa siinä lähdössä eli vähän rauhaa lisää. Outoa on myös se, että Poju tulee kapulan kanssa aina edestä sivulle vaikken ole opettanut. Huono puoli siinä on, että se tulee silloin vinoon eli tarvii treenata ihan sitä palautustakin. Kapulan ottaminen suuhun hiekkaiselta pohjalta asettaa välillä myös hieman haasteita, onhan se ikävää, kun suu on täynnä hiekkaa...
Liikkeestä seisominen ja maahanmeno: Ok.
Ruutu: Ollaan vaan treenattu ruutuun menoa ja sehän on paras liike ikinä. :) Viimeksi otettiin myös ruudun loppuosio eli koira makaa ruudussa ja sieltä ohjaajan kävelykaavio ja vierelle tulo. Lähinnä harjoituksena, ettei koira ala varastamaan sitä ruudusta lähtöä, joten ei aina kutsuta vaan palkka ruutuun.
Ohjattu nouto: Ollaan lähinnä treenattu kapulan pitoa ja tuontia. Kotona aloitettiin kapulan etsimistreenit olohuoneesta, jotta tajuaisi käyttää nenää.
Ja vielä pari sanaa agilitystä. Tehokkaan hyppytreenisession jälkeen on aika todeta, että Pojulla ei ole hyppytekniikkaa syystä tai toisesta, joten ei siitä agi-koiraa saa. Kivaahan se on ja kontaktit mm. menee tosi hienosti, mutta rimat ei pysy ylhäällä. Ei ole ohjaajakaan häävi, mutta kyllä niiden rimojen pitäisi edes pysyä, jotta jaksaisi tosissaan ruveta treenaileen. Jatketaan omia agi-treenejä ihan vain Pojun iloksi eikä stressata siitä sen enempää.

keskiviikko 30. tammikuuta 2008
Hyppyharjoituksia ja paikkamakuuta
Tammikuu on ollut aika hiljainen, koska tokotreenit on ollut tauolla. Viime viikolla aloitettiin kuitenkin Pojun kanssa agilityn hyppytekniikka tehoharjoitukset. Pojulla on tapana tiputtaa rimoja, koska se ei osaa asettaa askeltaan ja hyppää ihan mahdottoman kaukaa esteelle. Nyt on neljä kertaa käyty tekemässä pelkkää kolmen esteen suoraa vaihtelevalla menestyksellä. Rimat on lentänyt edelleen aika lailla, mutta välillä tulee niitä toivon pilkahduksia, kun huomaa, että Poju alkaa keskittymään ja oikeasti katsomaan mistä hyppää. Edelleen se on kuitenkin niin iso ongelma, että vaikea sanoa päästäänkö koskaan puusta pitkälle. Nyt kun on ollut aktiivisesta agin treenauksestakin taukoa niin huomaa, että irtoavuus on heikentynyt ja Poju varmistelee kaikki asiat minulta.
Samalla hallireissulla on treenailtu myös paikkamakuuta, koska hallilla on tuota piippausongelmaa vaikkei muita koiria olisikaan. Levoton se paikkamakuu on edelleen, mutta tänään oli jopa melkein hiljaa. :)
Tokotreenikausi alkoi sunnuntaina pitkän tauon jälkeen. Tehtiin paikallaoloa, luoksetuloa ja liikkeestä seisomista. Paikallaolossa siis tuo piippiongelma, muuten teki taas varsin mallikkaasti. Poju tykkää treenata ja suurempi ongelma onkin vain olla siellä hallilla. Piippi lähtee heti käyntiin jos ei jotakin tehdä. Sitäkin on yritetty treenailla, mutta erittäin huonolla menestyksellä. Poju mielummin tekisi treeniä sen koko tunnin, kun ottaisi leppoisasti. Ihme koira...

tiistai 1. tammikuuta 2008
Uusi vuosi 2008!
Vuosi on taas vaihtunut uuteen, yllättävän sujuvasti tänä vuonna. Alkuillasta piti paukuille hieman räyhätä ja haukkua, mutta loppuilta meni ilman pahempaa pelkäämistä. Ensimmäisen kerran ikinä päästiin jopa käymään pissallakin paukkeesta huolimatta, vaikka kiirehän se sisälle kuitenkin tuli. Mutta kaiken kaikkiaan Poju käyttäytyi tämän vuoden vaihteen aiempia rauhallisemmin, joten ehkäpä tässäkin asiassa on vielä toivoa. :)
Toivosta puheenollen, laitetaampa hieman tavoitteita vuodelle 2008. Toivossa on hyvä elää, joten suurin tavoite tokossa on nyt vihdoinkin saada se paikkamakuu kuntoon. Sitä myötä kisaamaan ja olkoon se ALO1 nyt vähimmäistavoite tänä vuonna. Viime vuonna siitä jäätiin niukasti. Agissa ei aseteta enää mitään tavotteita, koska emme jatka ryhmässä treenaamista. Mutta olkoot se mukavaa harrastelua Pojulle. Kuten myös ne muut lajit, joissa ei treenata tavoitteellisesti vaan pelkästään omaksi hauskuudeksi. Ja katsotaan, josko sitä vaikka vihdoinkin saataisiin Pojulle se kaveri tämän vuoden aikana. Aika näyttää...

tiistai 25. joulukuuta 2007
Hyvää joulua!
perjantai 21. joulukuuta 2007
Pojun etelänvierailu

Käytiin Pojun kanssa kyläilemässä etelässä pitkän junamatkan päässä. Junailu sujui tuttuun tapaan hienosti, mutta kylässä käyttäytyminen oli aika ajoin ala-arvoista. Ensinnäkin Pojun sisäinen jätkä nosti taas päätään, kun tavattiin muita koiria. Oiva-pojan kanssa sukset oli jatkuvasti ristissä ja lopulta sukset meni myös omistajien kanssa ristiin. Lisäksi Poju päätti merkata Oivan kotona yhden maton, mikä oli ihan järkytys, kun ottaa huomioon, ettei se ole ikinä niin tehnyt. Alva-tytön kanssa oltiin sitten niin häntä pystyssä nurmikkoa potkien, että eipä olisi uskonut poikaa pallittomaksi. Mummolassa sitten vanhat tavat nousivat pintaan ja seurauksena kananluiden varastaminen roskiksesta, kinkun varastaminen pöydästä ja lihapasteijoiden varastaminen kylässä ollessamme. Jälleen sai katsella touhua silmät pyöreinä, koska viime varastamiskerrasta lienee jo toista vuotta. Että tämmöinen reissu tällä kertaa, kyllä kotona nukutti makoisasti vauhdikkaan matkan jälkeen.
keskiviikko 28. marraskuuta 2007
Agia ja talvitunnelmia

Tänään on Pojun kanssa nautiskeltu talvisesta, aurinkoisesta säästä ja käyty pitkästä aikaa kokeilemassa kuinka se agility taas menikään. Eipä se kyllä harjoittelematta ole helpottunut, edelleen rimat lentää, kun ponnistuskohta on milloin missäkin. Mutta kivaahan se kyllä Pojun mielestä oli. Luulempa vain, että mulla ei riitä enää motivaatio tavoitteelliseen treenaamisen agin osalta, mutta voihan sitä itsekseen käydä välillä harrastelemassa niin on mukavaa Pojullakin.
Tokotreeneissä on käyty, muttei ole ollut mitään ihmeempää kommentoitavaa. Poju nauttii treeneistä ja muiden koirienkin ihmettely on jäänyt leikkauksen myötä. Paikkamakuu se vaan ei tule kuntoon :(. Lujasti on töitä tehty, mutta muiden koirien kanssa paine heti kasvaa ja piippaus ja levottomuus iskee päälle, etenkin jos yritän ottaa välimatkaa. Keinot alkaa olla aika vähissä. Ehkä Poju tarttis vain ripauksen itsenäisyyttä ja rohkeutta, jotta se voisi luottaa siihen, ettei mitään pahaa tapahdu vaikka jätänkin sen muiden koirien väliin yksin. Tiedä häntä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)