tiistai 6. lokakuuta 2009

Tähden terveystulokset ja agiratoja

Tähden kuvien lausunto tuli Kennelliitosta ja ah, olen onnellinen! Lonkat A/B, kyynäret 0/0 eli puhtaat ja kauniit nivelet on. Tästä oli pikkasen pelkoa, koska osalla sisaruksia lonkissa oli jotain muutoksia. Nyt passaa Tähden kirmata normiin tapaan. :)

Sitten parin viime viikon treeneihin. En nyt osaa noita ratoja oikeassa mittakaavassa piirtää, mutta jääpä edes joku muistikuva. Active Dogin kahden viikon takaisissa treeneissä Tähti oli hieman puolikuntoisena ripulin vuoksi ja se ehkä näkyikin normaalia kovempana häröilynä. Ja rataharjoituskaan ei ollut helppo eikä meistä kukaan ehtinyt tehdä tuota rataa kokonaan. Uutena ohjausharjotuksena oli takaaleikkaus. Lisäksi treenailtiin kontakteja ihan ohjatustikkin.

1.-2. väliin piti tehdä "valssi", jotta koiran sai haltuun ennen 2. estettä. Ihme kyllä putkeen ei mennyt kertaakaan, mutta muuten 2. jälkeen meni aina liian pitkäksi, jolloin 3. hypylle oli vaikea päästä. Seuraava vaikea paikka Tähdelle oli 4. putken "pimeä" kulma eli se ei osannut hakea sitä putken suuta, etenkin kun 3. hypylle tultiin jo lähtökohtaisesti huonosti. 4.-5. väliin piti tehdä persjättö, jotta 5.-6. välissä pystyttiin harjottelemaan takaaleikkausta. Siinä ei ongelmaa. Jostain syystä Tähti ei vain osannut lähteä tuolle loppuhyppysuoralle vaan rupesi häröileen pitkin kenttää. Ja ei tosiaan lähdetty edes yrittään koko rataa kerrallaan, kun se oli niin takkuista.

Eilen käytiin sitten Tähden kanssa tekemässä omaa treeniä ja tein tuon harjoituksen uudestaan. Tosin radasta tuli jotenkin paljon kompaktimpi eli välimatkat oli varmaan ihan väärät, mutta idea sama. Nyt kun olin yksin niin en voinut käyttää namikuppia, mikä oli ehkä ihan hyvä. Tähti on nykyään niin hulluna sen namikupin perään. Lelun kanssa pysyi vähän enempi järki päässä. Yllättävän kivasti meni ja saatiin mentyä koko rata pätkä parikin kertaa läpi.

Perjantain KAS:n treeneissä jatkettiin häröilylinjalla. Piiun hauska rata osottautui yllättävän vaikeaksi ja Tähden suurin missio selkeästi oli päästä namikupille mahdollisimman nopeinta reittiä, oli se sitten mun selän takaa vaikka. :)



1. putkelta 2. hypylle ohjaus vaati ensin itseltä harjoittelua. Sen jälkeen Tähdellä oli hieman hukassa 2.-4. esteillä eteneminen. 5.-6. väliin harjoiteltiin takaaleikkausta ja toisaalta suoralta putkelta tiukkaa käännöstä.5.-6. väliin otettiin aina palkka ja siitä vasta jatkettiin, koska tuo oli sen verta vaikea kohta. Pitää tämäkin harjoitus tehdä itse joku päivä.

Tokosteltukkin ollaan, mutta ei hirmu intensiivisesti. Perjantain treeneissä otettiin liikkestä maahan, joka menee hienosti ja paikallaolokin pysyy, vaikka pientä levottomuutta näkyykin. Me molemmat ollaan aina vähän väsyjä perjaintain treeneissä, kun alla on agi-treenit.

Ei kommentteja: