torstai 5. maaliskuuta 2009

Tassuvaivoja jälleen

Poju on taas vaihteeksi antibioottikuurilla, valitettavasti. Viikko sitten alkoi yksi kynsivalli jälleen vaivaamaan ja Pojua kun joku alkaa vaivaamaan niin sitähän pitää imeskellä koko ajan, mikä tietty pahentaa vaivaa. Nyt sitten syödään taas antibioottia ja pestään tassua joka päivä. Sukka jalassa on ainoa keino pitää nuoleskelu kurissa, mutta nyt alkaa onneksi jo vähän rauhoittua.

Pari sanaa Tähden tokoiluista. Tähti on hassu tyttö, välillä tuntuu, että se suorastaan oppii itsekseen joitakin asioita ja välillä tuntuu, että jotkut perusasiat unohtuu aika-ajoin ihan kokonaan. Esimerkiksi maahanmenoa se tarjoilee vähän turhankin paljon. Luoksetulon paikan kanssa on myös kamppailtu kovasti. Yritän opettaa sitä suoraan eteen, mutta helposti unehtuu se paikka ja välillä Tähti yrittää tulla suoraan sivullekkin. Luulempa, että tässä on vielä työsarkaa toviksi. Sit taas paikallaolo, joka on Pojun murheenkryyni, ei näytä aiheuttavan Tähdelle suurta päänvaivaa. Toivottavasti pysyykin näin, vähänkö olis upeeta paikalla pysyvä koira. ;)

Loppuun pari kuvaa vielä kauniista talvipäivästä.

Ei kommentteja: