Kesätauon jälkeen päästiin vihdoinkin takaisin treenien pariin ja nyt on sitten käytykkin ihan urakalla kaksi kertaa viikossa harkoissa korvaamassa väliin jääneitä kertoja. Eka treeneissä teemana oli irtoaminen. Tehtiin kahdeksikko valsseilla, jolloin koiran piti irrota hyvin 4. ja 8. hypyille. Ja hienostihan Tähti irtoaakin. Toka kierros tehtiin takaaleikkauksilla. Takaaleikkaus 7. hypylle oli hieman kinkkinen ja itse piti todella juosta, ettei Tähti ehtinyt pinkoa putkeen.
Seuraavalla viikolla käytiin kontakteja tarkemmin läpi. Tähti ei vielä ole ihan kontaktivalmis ja ongelmana näyttää olevan hidastelu alastulolla ja liian ylös pysähtyminen. Niinpä nyt on tehoharjoittelussa alastulon nopeuttaminen. Lisäksi tehtiin itsenäisesti pientä rataharjoitusta, jossa oli kepit mukana, joten meidän piti tehdä harjoitusta vähän osissa. Tähti on aiemmin mennyt vain 6-keppiä ohjurien kanssa ja nekin vain muutaman kerran irti. Nyt sitten kertaheitolla mentiin kaikki 12-keppiä ohjurien kanssa ja jopa hypyn kautta. Ja kun seuraavana päivänä oltiin tekemässä samaa harkkaa niin mentiin kepit jopa vasemmalta ohjattuna. Yllättävän helposti eteni tämä keppi-harjoittelu. :) Rataharjoituksessa oli myös rengas mukana, jolle tultiin kulmasta valssin kautta ja tämä ei sitten onnistu vielä. Eli rengasta pitää myös treenata varmemmaksi.
Tällä viikolla extra-treeneissä oltiin vähän edistyneempien ryhmässä, joten tehtiin vain jotain pieniä ohjausharjoituksia. Tais kyllä olla enempi juoksuharjoitusta mulle, kun yritin pysyä Tähden perässä. Reidet kiitti seuraavana päivänä äkillisistä spurttiharjoituksista. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti