Eilen Pojun toko-treenien päätteksi jäimme Paulan kanssa porisemaan pitkän tovin omien koiriemme ongelmista. Tämä lähti omasta turhautumisestani Pojuun, kun takana oli vaihteeksi hermoja raastava automatka sekä muutenkin piippi-ongelma treeneissä ja se ikuinen paikkamakuu-dilemma. Pojulla on äärettömän huono hermo ja täten huono keskittymiskyky ja sillä lyö aivan läpi kaikissa kiihdyttävissä tilanteissa. Se ei pysty lainkaan patoamaan hermostumistaan vaan se räjähtelee käsille tietyissä tilanteissa. Yksi on autossa matkustus, toinen on yksin kiinni jättäminen mm. treenipaikalla. Hassua sinäänsä, että nämä ongelmat on iän myötä vaan voimistunut vaikka luulisi, että ikä ja treeni vähentäisi ongelmaa.
Millä purkaa moista ongelmaa? Kärsivällisyyttä, treeniä, kärsivällisyyttä, treeniä ja vähän lisää treeniä. Liekkö ongelmaan edes ratkaisua, mutta kyllä se vaatii hurjasti aikaa ja hermoa. Jotakin on kuitenkin tehtävä, koska itse ei jaksa. Autossa on kokeiltu kaikki vippaskonstit, palkat ja rankasut. Kierroksilla olevaan koiraan ei tunnu saavaan mitään kontaktia ei hyvällä eikä pahalla. Tosin eilen tuli aika hyvää treeniä siinä hallin pihassa, kun juttelimme Paulan kanssa yli puoli tuntia. Poju oli autossa, ovi auki. Ensin se hepuloi, mutta vähitellen vähän rauhottui (piippas silti). Silloin olis pitänyt olla mahdollisuus olla lähtemättä autolla, koska liikkelle lähdettäessä homma taas levisi. Voi kun olis oma auto, jossa vois tehdä näitä istutus-harjoituksia kaikki päivät.
Toinen paha paikka on se kiinni sitominen ja yksin jättäminen. Perjantaina nähtiin taas sekin, kun otin Pojun mukaan halille Tähden treeneihin. Eihän siitä mitään tullut, kun Poju huusi suoraa kurkkua. Ja kun se huutaminen lähtee liikkeelle, siihen ei edes auta, että menee viereen seisomaan. Hermo meni, vein sen pihalle huutamaan ja siellähän se sit puri reminsä rikki. Jossakin vaiheessa tämäkin ongelma oli parempi, kuten tuo autoilukin. Jostakin syystä kaikki on nykyään vain voimistunut, miksi??? Tässäkään asiassa ei auta palkka ei rankaisu. Ennen tehosi vesisuihkeet, ei enää. Mikä avuksi? Pienin lapsen askelin ja taas tonnikaupalla hermoa! Tuleeko siitä ikinä järkevää vai tätäkö se on aina? Missä on menty vikaan? Onko syy koirassa vai remmin toisessa päässä? Sitä sopii pohdiskella.
Kolmas murheenkryyni on se paikkamakuu. Syyhän ei ole siinä etteikö koira ymmärtäisi käskyä, syy on paljon perustavampaa laatua oleva eli se on niin epävarma yksin jätettäessä. Eli palataan äskeiseen ongelmaan, koira ei siedä, että se jätetään. Jos se pysyy paikalla, se kuitenkin piippaa, ainakin muiden koirien kanssa. Tämä treeni on aloitettu alusta sen tuhat kertaa, mutta silti se ei ota vahvistuakseen. Yksi uusi ehdotus tuli eilisissä treeneissä, naksu. Mä lähden tänään ostaan sen naksun ja sitä ruvetaan testaamaan seuraavaksi. Sitä samaa voi sitten testata noiden muiden ongelmien kanssa.
Tämä on tällainen epätoivon-teksti tälläkertaa, mutta kun olo on vain välillä niin epätoivoinen tuon koiran kanssa. Silti ei voi luovuttaa, muutenhan koiran tulevaisuus on vielä huonompi. Koiran koulutus ei ole aina yksinkertaista ja helppoa hommaa. Tosin opettavaista se on, kun välillä ryvetään pohjamudissa. Kaikenkaikkiaan Pojuhan on ihana koira, mutta sillä on ne omat hankaluutensa. Joku toinen on ehkä helpompi näiden asioiden suhteen, mutta toisaalta lohdullista kuulla, että heillä on sitten omat ongelmansa. Poju ei ole mitenkään ainutlaatuinen omilla ongelmillaan, vaikka välillä itsestä tuntuukin siltä. Mutta ei kun eteenpäin, sanoi mummo lumessa! :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti