Viimeisimmän postauksen myötä päätin aloittaa Pojun kanssa aivan uudenlaisen elämän; hermoiluvapaan elämän, vai olisiko realistisempaa sanoa, että vähemmän hermoilevan elämän. Mulla itsellä meni hermo niin totaalisesti, että oli pakko ruveta miettimään asioida uudella tavalla.
Autoharjoite: Sopivasti nyt on koko viikon auto lainassa, joten tätä ongelmaa on alettu työstämään. Nyt on päästy kahden harjoituskerran jälkeen siihen pisteeseen, että koiran saa autoon, oven kiinni, mä saan etuoven auki, pääsen istumaan ensin sivuttain sitten suoraan ja saan vielä omankin oven kiinni. Nämä kaikki on siis harjoiteltu osissa ja palkattu hiljaisuudesta. Mutta turvavyötä en saa kiinni, silloin repeää. Eli auto EI liiku. Ihan naurettavaa, mutta näin se on pakko tehdä. Tosin kun ei ole sitä omaa autoa niin tätä tuskin saadaan työstettyä loppuun saakka, mutta laitetaan alulle.
Hermoharjoite: Tuli tehtyä ihan vahingossa yksi päivä. Olin menossa Pojun kanssa tekemään autoharjoitetta ja pilkoin sitä varen lihapullia ja puin päälle. Tässä vaiheessa Pojulla alkaa raksuttamaan, että jotakin poikkeavaa tehdään ja hermoilu alkaa. Ovella alkaa haukkuminen ja piippaminen, odottaminen hiljaa ei auta vaan kierrokset kasvaa. Päätän lähteä takaisin sisälle, riisua vaatteet ja lukea hetken. Uusi yritys, sama reaktio. Kolme kertaa yritetään lähteä, mutta ei auta, joten ulos ei lähdetä ja nameja ei heru. Tämäkin olisi sinäänsä arvokasta treeniä, koska tällainen ilmiö tulee aina, kun ollaan lähdössä treeneihin (ilmeisesti namit ja liivi paljastaa aikeet). Treeneihin lähtiessä ei vain koskaan pysty/ehdi palata takaisin saati olla lähtemättä lainkaan.
Tällaista siis. Lisäksi on tehty vähän kiinnioloharjotteita ja opetettu naksu-palkka-yhteyttä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti