perjantai 21. toukokuuta 2010

Valssi - once again!

Tämän päivän treeneissä jatkoimme tämän "uuden" valssin opettelua ts. käden vaihto valssissa tapahtuu vasta myöhemmin. Itsellä siinä on tietenkin taas hieman opettelua, koska vartalonkäyttö on hieman erilainen kuin "vanhassa" tavassa. Rataharjoitus näyttää näin jälkikäteen piirrettynä paljon helpommalta kuin olikaan ja kyllähän siinä saatiin vähän tahkota niitä valsseja sekä rytmityksiä. Koira on nopea ja lukee tarkkaan ohjaajaansa, menisi varmaan täydellisesti jos ohjaaja osaisi nämä jutut.


Lähdettiin het 2. hypyn vierestä, suunta koiraan ja siihen eka tiukka valssikäännös. Putkelta hyppykaari 5.-7. ja 7:n jälkeen jälleen valssi. Hypyillä ongelmana oli ensin että vein koiran liian pitkälle 6. hypylle, sitten heitin sen kauempaa, mutten ehtinyt kääntyä tarpeeksi aikaisin ja 7. hypystä meni huti. Taiteilua oli löytää sopiva rytmi ohjata 6. hypylle kauempaa ja valssata riittävän ajoissa 7. hypyllä, jotta koirakin osui oikeille hypyille. 8. putken jälkeen pieni jarrutus ja siitä putki ja loppusuora. Piti vähän tahkota, mutta koira on loistava, ohjaajalle lisää treeniä.

Lisäksi treenattiin keppejä. Ensin hihnassa, sitten kokeiltiin jälleen irti. Irti ollessaan Tähti meni aina viimeisen ohjurin ali. Sitten taas remmiin, remmi löysällä ok. Uudestaan irti, mutta tälläkertaa hyppäsi jo ekan ohjurin yli. Pari kertaa meni näin, mutta sitten se tajusi, että ei tämä nyt näin mene. Ihana huomata kun koiralla syttyy lamppu! <3 Mari sitkeästi ohjeisti vielä kokeilemaan ja sitten se meni, kunhan maltoin itsekkin pysyä takana enkä oikeastaa edes liikkunut.Selvästi viimeisillä kerroilla Tähti oikein mietti, että miten nämä nyt suoritetaan ja meni oikein mallikkaasti sen 6 keppiä, jee! Pienestä on ihminen iloinen.

Ei kommentteja: