Lumet on sulanut, tiet on puhdistettu ja Tähti aloitti juoksun, VIHDOINKIN! Toinen juoksu alkoi 25.4 eli aika tarkalleen vuosi ensimmäisestä juoksusta (22.4.2009). Ei yhtään haittaa jos jatkossakin juoksut tulisi vuoden välein, nyt vain olen odottanut niitä viimeisen puoli vuotta, kun tietenkin oletin juoksujen tulevan kaksi kertaa vuodessa.
Treenirintamalla päästiin Active Dogin valmennusryhmään, mutta tietenkin harmillisesti nyt jää ainakin 3 treenikertaa heti väliin. Kesällä onkin sitten pidempi pätkä jolloin ei ole treenejä lainkaan.
Tokotreeneissäkään ei olla pariin viikkoon oltu, mitä nyt tehty hieman parkkipaikkatokoa itsekseen. Jossakin mielenhäiriössä menin ja ilmoitin Tähden kuitenkin kahteen kokeeseen. Eka koe olisi jo parin viikon päästä jos vain juoksut loppuu ja seuraava pian sen jälkeen. Liikkeissä olisi kyllä vielä hiottavaa ja eniten pelottaa ryhmäliikkeet vieraiden koirien kanssa. Tähtihän ei ole koskaan treeneissä kenenkään päälle käynyt, mutta räyhännyt kyllä. Täytyy vain toivoa, että paikallaolo menee kuten treenatessakin eli silloin ei muita vilkuilla. Olisi ihan kamalaa jos se alkaisi räyhäämään kokeessakin. Jänskättää!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti