tiistai 24. maaliskuuta 2009

Tähden uusi "koti"

Ja sehän on uusi kevythäkki. Saatiin vihdoinkin aikaiseksi hankkia sellainen. Tarkoitus oli, että se voisi helpottaa Pojunkin automatkustusta, kun sieltä ei ihan niin hyvin näe kaikkia ohikulkevia autoja, mutta ei se tainnut ihan niin mennä. Mutta ei siinä mitään, Tähti otti häkin heti omakseen. Paineli sinne nukkumaan ja näytti Pojulle hammasta, kun tämä yritti kurkkia sisään. Se on kyllä hyvä, koska Tähdelle tuolla häkillä on varmasti käyttöä. Sitäpaitsi Pojulle tuo jäi hieman pieneksi, mutta Tähti sen sijaan mahtuu kellimään siellä vaikka selällään. :)

Kyllähän tuon noiden kokoeron näkee alla olevasta kuvastakin. Tähti on kyllä selkeästi pienempi kirppu.


Viimeaikojen treenaus on keskittynyt lähinnä Tähtöseen. Tosin Tähdenkään treenit ei ihan mallikkaasti ole sujunut. Taitaa olla vähän junnuvaihe päällä ja aivot narikassa. Kaikkeen tarjoillaan maahanmenoa, toisinaan mennään selän taakse istumaan vaikka käsky on ollut sivulle. Luoksetulonpaikka eteen on myös kinkkinen. Usein tulee vinoon sivuun ja sit kun tulee suoraan eteen niin Tähti on ottanut tavaksi työntää päänsä mun jalkojen väliin, siis ihan kunnolla. Hassu!

Koirienohitusprojekti on sillä malilla, että nykyään saatetaan päästä jo ohi ilman hirveää huutoa, mutta pörinää kyllä riittää. Pörinää tosin riittää kaikille muillekkin epämääräisyyksille ja ihan varalta myös kaikille pihalla liikkuville.

Viikonloppuna epäilin nenäpunkkitartuntaa Tähdellä. Se aivasteli kolme päivää ihan hirveesti, mutta sit se loppui. En nyt vielä lääkinnyt niitä, kun näytti menevän ohi ja Poju on ollut ihan oireeton. En tiedä pitäisikö ne varalta kuitenkin lääkitä vai oliko vaan joku muu ärsyke siellä nenussa.

torstai 5. maaliskuuta 2009

Tassuvaivoja jälleen

Poju on taas vaihteeksi antibioottikuurilla, valitettavasti. Viikko sitten alkoi yksi kynsivalli jälleen vaivaamaan ja Pojua kun joku alkaa vaivaamaan niin sitähän pitää imeskellä koko ajan, mikä tietty pahentaa vaivaa. Nyt sitten syödään taas antibioottia ja pestään tassua joka päivä. Sukka jalassa on ainoa keino pitää nuoleskelu kurissa, mutta nyt alkaa onneksi jo vähän rauhoittua.

Pari sanaa Tähden tokoiluista. Tähti on hassu tyttö, välillä tuntuu, että se suorastaan oppii itsekseen joitakin asioita ja välillä tuntuu, että jotkut perusasiat unohtuu aika-ajoin ihan kokonaan. Esimerkiksi maahanmenoa se tarjoilee vähän turhankin paljon. Luoksetulon paikan kanssa on myös kamppailtu kovasti. Yritän opettaa sitä suoraan eteen, mutta helposti unehtuu se paikka ja välillä Tähti yrittää tulla suoraan sivullekkin. Luulempa, että tässä on vielä työsarkaa toviksi. Sit taas paikallaolo, joka on Pojun murheenkryyni, ei näytä aiheuttavan Tähdelle suurta päänvaivaa. Toivottavasti pysyykin näin, vähänkö olis upeeta paikalla pysyvä koira. ;)

Loppuun pari kuvaa vielä kauniista talvipäivästä.

torstai 12. helmikuuta 2009

Helmikuun hankitreeniä





Nyt on todellakin tehty melkoista hankitreeniä, lunta on nimittäin hiiiirveesti! Paikoittain Tähtönen uppoaa kokonaan hankeen :) Mutta kyllä koirilla on ollut kivaa.

No on me tehty onneksi jotakin muutakin, kuin pelkkää hankitreeniä. Kevään tokokoulutukset alkoi varsin myöhään tammikuussa, mutta jokunen kerta ollaan ehditty käymään, Tähti mölli2-ryhmässä ja Poju AVOssa. Tähtikin alkaa pikkuhiljaa hahmottamaan tokon ideaa ja ainakin vielä on ollut kovin kuuliainen, innokas ja oppivainen. Ihan kakara se muuten vielä on. Edelleen mörköilee ja pörisee varuilta vastaantuleville koirille ja lapsille. Juoksut ei ole vielä alkaneet ja pienikin se vielä on, painoakaan ei ole enää tullut lisää, vaivaiset 15 kg painaa. Vauhtia ja pomppua tosin löytyy isommankin koiran edestä.

Pojun kanssa on nyt keskitytty toko-treeneissä seuraamisen paikkaan. Se on ollut ihan hyvä aina, mutta uusi kouluttaja huomautti, että se ei pysy ihan tasaisesti paikallaan. Pakko myöntää, että Pojun kanssa treenimotivaatio on laskenut kuin lehmän häntä, vaikkaa hyväähän se treenaaminen sille tekee, toinen on ihan innoissaan. Poju ei ole päässyt edelleenkään autoilemaan, kovasti kyllä poika on istunut auton takaosassa. ;) Nyt se on sentään jo ajoittain siellä hiljaa, mutta tuskin siitä ikinä tulee kovin kauniisti matkustavaa koiraa.

torstai 1. tammikuuta 2009

Uusi vuosi 2009!

Vuodenvaihteesta selvittiin hienosti. Tuntui, että rakettien paukettakin oli vähempi kovan myrskytuulen vuoksi. Tähti ei osottautunut mitenkään paukkuaraksi ja Pojunkin vuodenvaihde oli taas helpompaa kuin aiemmin. Koirat kävi jopa pissalla illalla, tosin siellä Tähti oli pöhissyt isommille raketeille, mutta siis normitouhua. Sisällä Tähti otti täysin lunkisti. DAPpia oltiin ruiskuteltu matolle, mutta luulen, että enempi vaikutti se, että oli vieraita ja jatkuvaa puheenhälinää.

Tähden strategiset mitat ovat tällähetkellä 48cm ja 15,5 kg, taskukokoinen pikkutyttö. ;) Tänään sai taas "nauraa" Tähden epäluuloisuudelle. Katsottiin yhtä koira-DVD:tä, kun Tähti alkoi murista ja pöristä ihan hirmuisesti tv:lle. Sitä kesti varmaan tunnin. Mä yritin sitä siedättääkin, mutta ei, niille tv-koirille piti murista silti varmuudeksi. Sama juttu oli yksi päivä Narnian-leffan majavien kanssa (ja ne sentään oli animoituja), silmä kovana kytättiin telkkua ja pöristiin samalla. Onko kummakaan, että ne koirat sitten livenäkin saa melkoisia reaktioita aikaan. Mikähän lie avuksi, se remmirähjääminen alkaa olla todella raivostuttavaa!

Vähän tavotteita tälle vuodelle. Viime vuoden TK1 tavoitteeseen ei päästy Pojun kanssa, tosin se ALO1 selvitettiin. Pojun kanssa ollaan siinä pisteessä, että sen hermo ei kestä, joten suuremmat kisatavoitteet saa jäädä. Toki jatketaan treenejä ja kisataankin jos saan sen paikkamakuun ainakin ajottain edes siedettäväksi, mutta turha pakottaa sellaista mistä se ei selviydy. Tähdellekkään ei voi vielä mitään suuria tavoitteita asettaa, koska koulutus on niin alkuvaiheessa. Enemmänkin voisi tehdä itselle lupauksen, että treenaamme hieman ahkerammin jatkossa. Agi tulee varmasti myös kuvioihin tänä vuonna, jahka tyttö kasvaisi aikuisen mittoihin. Niin, ja suuri ilouutinen; treenaminen on ehkä jatkossa hieman helpompaa, nimittäin ostettiin auto! VIHDOINKIN! Ensin pitää tosin totuttaa koirat siihen takaluukkuun, koska ne ei ole koskaan matkustaneet farkun takaosassa. Lisäksi Pojulla on edessä piiiitkä ja kivinen taival opetella käyttäytymään autossa. Siinäpä onkin Pojun isoin tavoite tälle vuodelle!

sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Joulu tuli ja meni, kohti vuotta 2009!

Viimeisimmästä postauksesta on taas kulunut aika lailla aikaa. Tältä vuodelta on viralliset treenit treenailtu ja pian pitää ruveta miettimään tavoitteita vuodelle 2009. Tähti kirppu toivottavasti jatkaa vielä kasvuaan, muuten siitä tulee mini-aussie. Painoa taitaa olla tällähetkellä n. 16 kg, mutta pää on vähän pieni suhteessa muuhun kroppaan. Vähän huonosti se on ruvennut syömään nykyään, joten päätettiin kokeilla uutta ruokaakin, kun Acana ei uponnut enää lainkaan. Nyt uusi Brit on mennyt vähän paremmin, vaikka hitaasti pitää jokainen nappula pureskella. Outoa, yleensä tässä talossa ei ole nirsoiltu.

Joulu meni mukavasti, kuusikin on vielä pystyssä. Koirulit oli aivan onnessaan kaikista pehmoisista paketeistaan. Yksi lahjajänö meni säpäleiksi jo ensimmäisen tunnin aikana lahjan saamisesta. Ennen joulua käytiin kyläilemässä anoppilassa, joten Tähtikin sai kokea ensimmäisen junamatkansa. Menomatka mentiin makuuvaunussa, joka meni oikein hyvin. Koirat tosin nukkui paremmin siinä minun sängyssä kuin minä itse. Tulomatka matkustettiin ihan normi vaunussa ja hyvinhän noi molemmat nukkui sen pitkän matkan Helsingistä. Tällä reissulla ei Tähti saanut uusia koirakavereita vaikka toisia koiria nähtiinkin. Sama varautuneisuus vieraisiin koiriin jatkuu. Myös epävarmuus lapsia kohtaan näkyi myös tällä reissulla. Lapset on vähintäänkin epäilyttäviä ja niitä pitää vahtia valppaana ja pysäyttää tarpeen tullen eli aika voimakasta paimenviettiäkin näyttäisi olevan lapsia kohtaan, sen kanssa pitääkin olla tarkkana. Tähti ei selkeästikkään ole myöskään mikään supersosiaalinen vieraiden ihmisten kanssa, kuten Poju. Sitä ei niin hirveesti kiinnosta, mutta moikkaa silti ihmiset. Ihan hyvä ettei ole samanlainen hössö kaikkien kanssa kuten Poju.

Loppuun pari kuvaa Tapaninpäivänkävelyltä. Tähän aikaan vuodesta mun kamerankäyttötaidot ei riitä edelleenkään saamaan hyviä kuvia Tähdestä sen värityksen vuoksi. Jäämme odottelemaan kevätaurinkoa.

torstai 20. marraskuuta 2008

Tassuvaivaa ja DAP:pia

Pojulla on tosiaan ollut ikävää anturavaivaa tässä viikon verran. Se rupes nuolemaan toista tassuaan kovin antaumuksella vaikka ei sieltä mitään kummempaa löytynyt. Tosin anturassa on pieni arpi, joten olisko siinä joku vanha osuma tai pahimmillaan siellä anturan sisällä on joku piikki. Nuoleskelu meni niin pahaksi, että tassu haavautui ja eläinlääkärireissuhan siitä tuli. Eilen käytiin hakeen antibiootti, kortisonivoide ja isompi kauluri, kun edellisen alle se onnistui saamaan jalkansa. Samalta reissulta matkaan tarttui DAP-suihke, kun jälleen automatka meni hirvittävässä huudossa. Poju käy niin kierroksilla autossa, että sitä ei hiljennä mikään. Ajattelin sit kokeilla DAPpia ja arvaten sekään ei saanut sitä haukkuhysteriaa kuriin. Tosin... loppumatkasta Poju hiljeni yhtäkkiä täysin ja alkoi nuolemaan tassuaan kovalla antaumuksella. Liekkö tassu rupesi niin vaivaamaan mieltä vai oliko sittenkin DAP:lla jotakin merkitystä? No se on selvää, ettei DAP yksinään pysty saamaan niitä kierroksia kuriin.

Tähden kanssa käytiin myös eilen hallilla. Vuorossa oli taas agilityn alkeita. Tälläkertaa käytin paljon lelupalkkaa ja täytyy sanoa, ettei ole irtoamisongelmia jos lelu odottaa "esteen" lopussa palkkana. Kokeiltiin myös kilpajuoksua lelulle ja eihän mulla ollut mitään jakoa siinä vauhdissa. :) Ei tehty kovinkaan paljoa, ettei tule liian kovaa treeniä noin nuorelle, muutamia aitoja ilman rimoja ja putki. Lisäksi kokeiltiin rengasta matalassa tasossa ekaa kertaa sekä renkaan edessä istumista, hienosti meni ja yllättäen tämä paikalla istuminenkin onnistui.

Viime viikon tokotreeneissä tehtiin Tähden kanssa ekaa kertaa seuraamisen käännöksiä ja sehän sujui kuin vanhalta tekijältä. Paikallaan makaaminen tuntuu olevan aika vaikea juttu, helposti nousee tai vaihtaa lonkka-asentoon, puhumattakaan että saisi otettua vielä välimatkaa.

Pojun kanssa tokotreeneissä oltiin kauheassa vauhdissa niin hyvässä kuin pahassakin. Tehtiin mm. ruutua, idioottiringin alkeita, noutoa ja etenkin noudon palautuksen vauhtia sekä luoksetulon pysäytystä. Noudon palautus pitäisi saada laukalle, joten siihen treeniä. Luoksetulon pysäytys meni hienosti eka kerralla ja sit alkoi ennakointi, tätähän me ei koskaan treenata. Tosin Pojun treenaamiset on ollu muutenkin tosi vähillä ja se kyllä näkyy sit tuossa tekemisen yli-innokkuudessa eli vuotaa. Ai niin, ja tehtiinhän me paikalla istumista, joka meni vähän niin ja näin...

tiistai 4. marraskuuta 2008

Agility, mitäs se olikaan?

Näin se on jo marraskuu ja ensilumikin saatu maahan. Voi sitä Tähden riemua, kun se pääsi juoksemaan ekaa kertaa elämässään kunnon hankeen. Hauskaa sillä oli, jarrut vaan ei meinannu toimia liukkaassa lumessa.

Tänään onkin sitten saatu liukastella kunnon jäillä. Kävin molempien koirien kanssa aamulla hallilla, tarkoituksena näyttää Tähdelle hieman agi-kalustoa ja pääsihän se Pojukin vähän liitämään. Tähden kanssa on aiemmin tutustuttu vain putkeen ja nyt mentiinkin se ekaa kertaa koko pituudelta. Rohkeasti se sinne menee, ainakin pallon perässä. :) Nyt harjoiteltiin myös keppeille menoa kahdella kepillä. Käytin makupala-alustaa, kun ei ollut ketään avustamassa. Kolmantena harjoitteena oli puomiin tutustuminen. Se vähän hirvitti alkuun, mutta houkutellen lähti kiipeämään. Ekan kerran kun selvisi niin sittenhän se meni jo paljon paremmin. Yhtenä harjoituksena oli myös aidat niin, että rimat oli maassa. Eli sellaista treeniä tällä erää. Tarkoitus ei ole ruveta treenaamaan vielä agilityä pennun kanssa, mutta vähän näitäkin juttuja jo tutuksi. ;)

Tokossakin oltiin viime viikolla, hyvin on tyttö alkanut pärjätä siellä muiden mukana vaikka vielä ihan penska onkin.